Jesse13

Torstaina 10. Helmikuuta 2005

jesse13Kerrotko hieman omasta bboy historiastasi:
Aloitin breikkaan 1984, sillon oltiin muutaman kaverin (Mr Jazz KK) kanssa nähty Music Box (sillonen taivaskanava) kanavalta, jotain musavideoita missä oli breikkiä jotain pätkiä wild style leffasta. Niitä kun oltiin tarpeeksi katseltu ja todettu, että on siistii touhuu, et pitää aloittaa itsekkin reenaan. Tässä vaiheessa homma oli siis täysin kopiointia/matkimista. Sitten suomeen tuli leffat Beat Street ja Breaking joista sai jo sen verran infoa hip hopista, että alkoi ymmärtämään mikä on homman nimi bboyingissä. Tässä vaiheessa aloitettiin reenaan tosissaan ja yritettiin keksiä itsekkin jotain uutta. Suomi breikin kulta-aikaa kesti tonne 1989 asti jolloin se alkoi hiipumaan eikä ollut enään muodikasta. Reenailin lähes tulkoon yksikseni vuoteen 1992 asti. Sitten alkoi omatkin paukut loppua ja reenailin vain satunnaisesti, tosin kävin kyllä edelleen jameissa setittämässä. Sitten 1997 näin videolta saksa breikkiä (Swift Rock,Storm etc..) ja se iski todella lujaa. Tällöin aloitimme Ces500 kanssa reenaamaan taas tosissamme. Tällöin otettiin uusio käyttöön FloorFellas nimi, jota olin itse käyttänyt 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Sitten muutin hesaan 1998 ja vähän sen jälkeen tapasin uuden koulun ryhmän Stepwise ja aloin reenaamaan heidän kanssaan. Siitä lähtien olen reenaillut hesassa ja tanssinut erinäisissä kokoonpanoissa ja muutenkin ollut mukana Suomi bboy skenessä. Olen ollut tuomarina skaboissa ja julkaissut ensimmäisen suomalaisen bboy leffan. Ja jatkoa seuraa :)

Kerrotko hieman meiningistä Helsingissä 80 luvulla?
Bboy meininki oli 80-luvulla huomattavasti pienemmän porukan hommaa kuin nykyisin. Tosin tietysti ihan alussa kaikki halusivat breikata, mutta kyllä wannabeet äkkiä lopettivat. Parhaita paikkoja setittää oli silloin tietysti legendaarisen Lepakon hip hop bileet. Grafan sm kisoissa ja erinäisissä konserteissa lepakossa syntyi aina rinkejä, joissa setitettiin huvin vuoksi ja välillä batlattiin. Itse muistan ainakin kerran batlanneeni Spinnerin kanssa, ainakin 80-luvun mittapuun mukaan, sillä oli kova headspinni. Ja sillon stadin kovin jengi oli Electro Dynamics, joka oli muistaakseni kasattu kahdesta jengistä alunperin. Jotta ei menis liian stadi keskeiseksi, niin pitää mainita, että kyllä crewejä oli muuallakin. Ainakin

Rovaniemellä, Lahdessa, Tampereella, Jyväskylässä. Eiköhän esim. Mikko Alhgrenillä ole ollut merkitystä hyvään skeneen Jyväskylässä. Tuo Lepakon merkitys 80-luvulla korostuu sen takia että, 80-luvun kisat oli yleensä A.Samulinin tanssi koulun tai muun vastaavan järjestämiä ja tuomareina oli M.Bjuströmin tasoisia kavereita. Joten kyllä ne todelliset bboyt/mestaruudet punnittiin ringeissä. Silloin siis tuo vähäinen knowhow todellakin oli näissä underground piireissä. Eihän noiden kisojen järjestäjät ja tuomarit tiennyt YHTÄÄN MITÄÄN bboyingista.

Meininki on varmaan hieman muuttunut sitten 80luvun, parempaan vai huonompaan suuntaan? miksi?
Kyllähän tää laji on mennyt suunnattomasti eteenpäin. Esim. nykypäivän powerit on sitä tasoo, että ei semmosista edes unelmoitu 80-luvun puolessa välissä. Tosin jossain mielessä on jollain osa-alueilla menty liiankin pitkälle. Tai ehkä ne on jo enemmän freestyleä/stretchingiä/abstraktia/spedeilyä eikä enään puhdasta bboyingia. Lisäksi kilpailuja järjestetään nykyään todella paljon. Kilpailujen vuoksi homma on suomessa ja varsinkin maailmalla mennyt niin ammattimaiseksi, että kaverit ovat kuin huippu-urheilijoita. Todella treenattuja kavereita, joilla on valmentajat,sponssit jne.. On siis hyvä, että laji kehittyy ja tanssi monipuolistuu. Mutta 80-luvun meiningeistä kaipaan sitä iloisuutta ja rentoutta. Silloin setitettiin sen takia, että pääsi näyttämään uusia moveja ja pitämään hauskaa, nykyään setitetään vain jotta voitettas joku kilpailu. Eli osa kehityksestä on positiivista ja osa negatiivistä.

Kuulutko / oletko kuulutnut mihinkään ryhmään?
Olen tanssinut seuraavissa ryhmissä: RC street crew, FloorFellas, PTC, Stepwise. Ton RCScrewin kanssa tuli kierrettyä paljon ympäri suomea ja oltiinpa ensimmäinen suomalainen break-ryhmä joka esiintyi teatteri näytelmässä. Ryhmä oli myös ensimmäinen suomessa joka yhdisti breakin ja juonellisen tarinan kerronnan. Lisäksi olen ollut mukana erinäisissä kokoonpanoissa. Nykyään edustan enimmäkseen itseäni, ja nykyään mun ajasta vie suurimman osan perhe ja työ.

Missä tapahtumissa olet edustanut? Mieleenpainuvimmat jamit?
Kyllä mun edustukset on ollut suurimmaksi osaksi Suomessa (UBJ,HB,FreestylesessionFinland,Supafly,Lepakko, Botta jne..) ja nykyisin ei tosiaan enään millään kerkeen kaikkiin jameihin mihin haluaisi. Mutta kyllä parhaiten mieleen on jäänyt lepakon jamit 1987 ja sillon Digital Undergroundin keikka. Sillon oli helvetin hyvä old skool meininki ja otin battlea stadin jätkiä vastaan. Aika kultaa muistot :). Oli kyllä ihan pirun hyvä meininki myös Grandmaster Flashin keikalla viime vuonna. Sillon oli kanssa hyvää settiä ja rentoo menoa. Eli kyllä paras meininki irtoo aina ringeissä, vaikka on ihan jees kisojakin, mutta kisat on aina kisoja. Kisoissa yritetään enemmän huudattaa porukkaa kuin fiilistellä.

Mikä tekee bboysta hyvän bboyn?
Mun mielestä pitää olla allaround jätkä. Eli pitää vetää hyvin topsit, upsit, footwork ja powerit. Mikään yksistään näistä ei siis riitä. Ja sit tietysti toi flow on todella tärkeä, eli liikkeen pitää olla sulavaa ja jatkuvaa, ei saa slämmätä. Vaikka tekisit mimmosen setin/kombon, niin ei saa slämmätä, vaan pitää vähintään pystyä korjaamaan se. Ja itsestään selvyys, eli pitää vetää musaan. Ja tietysti hyvä bboy on nöyrä ja kunnioittaa muita, niinkuin muutenkin elämässä pitää näin tehdä. Ja on kai sanomattakin selvää, että mun mielestä Nyki style on se original ja siistein. Ja nää oli siis mun mielipiteitä ei absoluuttisia totuuksia ;)

Millainen musa uppoaa treeneissä / jameissa? vapaalla?
Nykyään reeneissä tulee vedettyä siihen musaaan mitä muilla on mukana, mut jos reenaan yksin niin kyllä siellä noi vanhat breaksit soi ja tietyst old skool räpinä kuten Run DMC, Erik B & Rakim, Whodini jne.. Vapaalla mä kuutelen jo musaa ihan laidasta laitaan, ei oo niin tiukkaa kun nuorempana. Mun stereoissa saattaa huutaa Old Reino, Hassisen kone, Suicidal Tendencies, Ismo Alanko, Mötorhead. Kaiken kaikkiaan mun musan kuuntelu on iän myötä vähentyny, ikävä kyllä.

Ketä arvostat, shot out?
Mun esikuvia on ollu ja on edelleen: Flip Rock, Mauritzio, Swift Rock ja Easy Rock Shoutsit: Mr Jazz, Larry Lift, KK, Ces500, Blaze aka Romeone, Steps, Tronk ja kaikille muille joiden kanssa olen reenannut/tanssinut.

Terveiset suomen bboysseille?
Pitäkää homma elossa ja nostakaa toiselle tasolle. Älkää siis antako homman lopahtaa, niinkuin vanha polvi suomessa teki. Tanssikaa,pitäkää hauskaa ja valloittakaa maailma ;)

http://www.myspace.com/vanhakoulu

Kommentit

Comments are closed.