DANCE BEAT
18.–19.6.2010
Ensimmäistä kertaa katutanssin historiassa Kuopio nostaa päätä kunnolla ja tuo Itä-Suomeen laadukkaan katutanssi tapahtumaan jota näillä leveys asteilla ei ole aikaisemmin nähty. Nyt meillä kaikilla on mahdollisuus kokea jotain uutta. Pääsemme kokeilemaan eri tanssi tyylejä kokeneiden opettajien huomassa. Oletko sinä kokeillut Waackingia tai TALENTISSA näkemääsi Lockingia? No ei hätää, sillä nyt sinulle on tehty siihen mahdollisuus. Urban Moves Kuopio ry järjestää kaksipäiväisen katutanssitapahtuman Kuopio tanssii ja soin yhteyteen. Päivisin pääsemme itse tanssimaan workshopeihin Fressille ja perjantai iltana Puikkarissa voimme osallistua kilpailuun tai katsella kun muut kisaavat toisiaan vastaan allstyles kilpailussa, jossa eri alatyylit on edustettuina. Vierailevat alan Dj:t tanssittavat kisaa ja ihmisiä. Lauantai-iltana pääsemme ihastelemaan tanssiryhmien esityksiä ja katsojakin pääsee osallistumaan, nimittäin voittajan valinnassa.
Tule siis paikalle kokemaan jotain ihan uutta ja nyt ensi kerran kalakukkojen luvatussa maassa, Kuopiossa. Täällä missä tanssi on ollut jo vuosikymmenet, mutta urbaani tanssi heikosti edustettuna. Jätä kotiin ennakkoluulot, sillä tanssi on meidän kaikkien, minun ja sinun!
INFO:
http://urbanmoves.fi/dancebeat/
http://www.facebook.com/event.php?eid=123522477663946#!/event.php?eid=10150099226355557&ref=ts

In English